Muutettu lehtijuttu:

"Äidit ylpeitä poikien kalasaaliista

Viime viikonloppuna kuusamon patosjärvellä näyteltiin luonnon ja ihmisten välistä kamppailua. Ystävykset Pera ja Masa olivat lähteneet tutulle järvelle jokaviikkoiselle kalareissulle. Näitä reissuja oli tehty jo teinivuosista asti joka viikko ja oli miesten mukaan heidän ainut harrastuksensa.  Miehet olivat varustautuneet veneellä, uuden mallisilla virveleillä ja Peran äidin tekemillä eväsleivillä. Toinen miehistä sai kalan ja joutui taistelun tiimellyksessä vedenvaraan, jolloin ystävä kiinnitti ankkuriköyden kaveriinsa ja rupesi soutamaan kohti rantaa. Rannalle päästyään oli vedenvaraan joutunut Pera jo pahasti kylmettynyt ja Masa oli pakotettu kutsumaan pelastushelikopteri Sepen paikalle. Sepen saapuessa paikalle kaverukset eivät olleet uskoa rannalle hilattua saalistaan. Kala oli 13,5 kiloa painanut taimen ja on näin paikallinen ennätyssaalis. Pera ja Masa olivat sitä mieltä että heidän äitinsä ovat varmasti ylpeitä saaliista. Äidit aikoivatkin järjestää pojilleen taimenjuhlat 15. marraskuuta."

Koitin sisällyttää peräkammarinpoikien stereotypiaa juttuun liittämällä miesten äidit juttuun. Äidit ovat ylpeitä, äidit tekevät eväät ja äidit pitävät pirskeet. Nykyään kuulee aika vähän juttua tämmöisistä kotiin jämähtäneistä miehistä jotka ovat äidin huovissa vaikka 30 vuotiaaksi asti. Joskus pienenä poikana itsekkin sanoin äidille, että jään kotiin asumaan ja opiskelemaan sitten täysikäisenä. Näin ei kuitenkaan käynyt. Jotenkin voisin ehkä syyttää tämmöisten miesten äitejä siitä, että miehet jäävät sinne peräkammariin. Heidän pitäisi ajaa pojat harrastuksiin, opiskelemaan ja ajaa heidät pois kotoa. Toisaalta jokin on ehkä hieman vialla päässä jos haluaa jäädä kotiin asumaan eikä koittaa omia siipiään.

Mediassa stereotypioita toki näkee, erityisesti TV-sarjoissa ja elokuvissa. Homotseksuaalit , kiinalaiset ja afroamerikkalaiset ovat varmasti ne isoimmat ryhmät. Samoissa paikoissa huomaa intertekstuaalisuutta. Sarjoissa viittailaan toisiin saman televisioyhtiön sarjoihin, tai tuodaan niistä vierailevia roolihenkilöitä. Elokuvissa olen huomannut intertestuaalisuuden myös lisääntyvät. Elokuvissa viittailaan sen hetken ilmiöihin ja vaikka puhutaan näyttelijöistä jotka oikeasti ovat olemassa, eli elokuva ei ole mielikuvitusmaailmassa vaan meidän maailmassamme. En näe haittaa intertekstuaalisuudesta, minusta se on nokkelaa ja monesti myös tuo komiikkaa mukanaan. Tietenkin liika mainostaminen ja buffaaminen voi alkaa rasittamaan ennenpitkään.